Tämä on pateettista. Mielikuvituksenpuutteeni on aivan rajaton. En ilmeisesti pysty otsikoimaan tekstejäni päivämäärää tasokkaammin. Säälittävyys jatkuu vain iakaikkisuuksien läpi maailmankaikkeudesta toiseen. En muista kunnolla edes pyöreän pöydän ritaresita Arthurin ohella kuin Bediveren, Lancelotin, Gawainin, Galahadin ja Borsin. Miksi muistini pettää aina kriittisellä hetkellä? Aina, kun tarvitsen jotain kehittäviä ajatuksia, niitä ei tule.Jos yrität keksiä jotain, ei tule onnistumaan. Inspiraatio tulee aina hyvion epäsopivalla hetkellä, joten pidä aina kynä ja paperia lähistöllä. Ainakin, jos uskot kirjoittavasi niiden ideoiden pohjalta jotain laajempaa(kuten vaikkapa romaanin).
Olen päätynyt filosofisen pohdintani lopputuloksen kautta lopputulokseen, että maailmaa ei ole olemassa. Psykologinen pohdintani puolestaan johti minut lopputulokseen, että tämä pohdiskeluni ei ole tavanomaista paskaa, vaan se voidaan jopa perustella pätevästi. En oikeastaan voi vielä todistaa, ettei maailmaa ole olemassa, tosin pystyn epäilemään sen olemassaoloa. 'Cogito, ergo sum.' -periaatteen pohjalta voimme todeta, että ihmiset ja eläimet ajattelevat, joten oletukseni perustuu siihen, että vain ihmiset ja eläimet ovat olemassa. Muut luontokappaleet ja lopulta maailma, aurinkokunta, galaksi ja koko universumi eivät ajattele, joten niiden olemassaoloa on täysi syy epäillä. Vaikken voisi koskaan todistaa, ettei maailmaa ole, en usko kenenkään pystyvän täysin vakuuttamaan minua siitä, että se olisi absoluuttisesti olemassa. Teoriani mukaan me olemme vain kieroutuneita henkiä, jotka leijailevat kaaottisessa tyhjyydessä kuvitellen tämänä kaiken. Tämä voisi olla mahdollista, en usko sitä voitavan kiistettävän, mutta todennäköisyyskertoimet ovat teoriaani vastaan.
