keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Hyvää kaupallista joulua!

Olen korvieni myöten täynnä tätä paskaa. Joululaulut ovat soineet lokakuusta asti. Alan olla kuolemaan asti ärsyyntynyt niistä. Lisäksi joulumainokset rasittavat. Aion tehdä HC-tempun; en osta kenellekään mitään. En tänä jouluna. Ehkä en seuraavanakaan. Jos annan lahjan, sen on oltava minun omaa työtäni. Silloin voin tuntea antaneeni sen sydämestä.

Se siitä jouluangstista sitten. Sain jouluprojektitekstiini positiivista palautetta ja palautetta ylipäätään, mistä olen tyytyväinen. Olen väsynyt, joten en jaksa kirjoittaa enempää.

Nukkukaa hyvin,
-Knox-

tiistai 15. joulukuuta 2009

It's a long long way from Clare to here

Hei ihmiset(ja kaikki muutkin),

Minulle ei ole hajuakaan, missä Clare on, joten laulu pitänee paikkansa; se on pitkä matka Claresta tänne. Pitkä matka on myös takana edellisen blogitekstini jälkeen kuljettu. Unkariin ja takaisin. Ja emotionaalisesti vielä pidempi.

Menetin elämäniloni ja sain sen osittain takaisin. Nyt olen taas intoutunut kirjoittamaan. Yksi novelli on valmistunut ja toisen pitäisi tulla ulos tämän viikon aikana. Se keskeneräinen on Tuokionuotion pro*, jonka pitäisi olla valmis 20.12. mennessä. Kyllä, tätä vuotta eletään.

Unkarista ostin upean miekan, jonka jotkut tyypit ovatkin jo nähneet.

Ei minulla oikeasti asiaa ollut. Ajattelin vaan olla edes kerran angstaamatta.

Irrottelun iloa,
-Noks-

PS: *=-jekti

perjantai 29. toukokuuta 2009

No, no... Kesäloma!

Kesäloma... Entä sitten? Olen pitämässä riparia isosen toimenkuvassa ensimmäiset puolitoista viikkoa, sitten viikon lomalla ja Unkariin. Sen jälkeen pari viikkoa lomaa ja uusi isostelu. Sitten ehkä viikko tai kaksi lomaa. Me doesn't like this. Ehkä selviän.

Rock on.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

A long time ago in a far away- WtH!?!?

Oukei. Siitä on huomattavan kauan, kun viimeksi kirjoittelin tänne yhtään mitään. Se taisi olla maaliskuussa, 'bout kuukausi sitten. Nettisarjikset syövät aikaa. Koulu syö aikaa. Pelaaminen syö aikaa. Lukeminen syö aikaa. Facebook syö aikaa. Argh! En ole ehtinyt edes risingissa kunnolla pyöriä. Jospa saisin asiat uuteen tärkeysjärjestykseen Tampereen vappumiitin jälkeen? Ehkä se inspiroi sijoittamaan Risingin korkeammalle tärkeysjärjestyksessä.

Facebookissa olen roikkunut ehkä luvattomankin paljon viime aikoina. Tehnyt testejä(siis sekä suunnitellut testejä että vastannut niihin), chatannut kavereiden kanssa et cetera, et cetera. Tein muuten Knoshanin haltiarotuihin liittyvän testin(Mihin haltiarotuun kuuluisit?). Jos olet Facebookissa, käy ihmeessä tutkimassa. Havaitsin testissä pintä ongelmatekijää, koska marginaalisesti merkittävä osa on lohikäärmehaltioita, joka on oikeasti inhimillisin haltiaroduistani. Eli ongelma on rotujen erikoislaatuisuuksissa eikä itse testissä, luulen. Yritän tässä lähiaikoina tehdä ihmiskansoille omaa testiä.

Mount&Blade on puolestaan kohtuu vanha eikä millään maailman parhaalla grafiikalla toteutettu seikkailu-/strategia-/sotapeli. Siihen koukuttuu kuitenkin äärimmäisen helposti, joten tässä sitä ollaan. En minä mitään kohtuuttomia määriä sitä ole pelaillut ja nyt aion pitää ainakin viiden päivän tauon ko. pelistä, että saan järkevästä pelirytmistä taas kiinni.

Rock on, folks!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Projektipäivä

Kirjoitin Risingin talviprojektin tänään alusta loppuun asti, kun sain inspiraation. TO suostui oikolukemaan sen, mikä oli hyvä juttu, ja sitten sain sen julkaisuun. Pyysin myös Emppua oikolukemaan, mutta hän oli töissä, joten kiireisyyteni oli liikaa hänen senhetkiselle oikolukukapasiteetilleen.

Kun sain tekstin julkaisuun, kello oli noin 14. Sitten keksin olevani aktiivi ja päätin kommentoida kaikkia liian montaa tekstiä, kun kerran aikaakin oli ja tässä nyt noin 20:40 sain urakan viimein loppuun. Toki pidin parin tunnin paussin yhdessä välissä, mutta se on sivuseikka. Nyt tässä mesetän Uutisvuotoon asti ja sitten alan viettää loppuiltaa.

Rock on.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Uusi jakso

Tanssit jatkoineen ovat historiaa ja muistelot alkoivat. Ne ovat vähän arkaluontoisia, joten en ala sen tarkemmin kertoilemaan. Jatkojen jatkojen suunnittelu on alkanut. Uusi jakso, löytyy Psyka II, Filosofia III, Englannit V ja VI sekä Äidinkieli XI eli luova kirjoittaminen.

Kamelotia kuunnellen vietän tätä iltaa. Mukavaa vaihtelua normaalille Falconerille, Blind Guardianille ja Elvenkingille. Tulee kuunneltua vähän muutakin kuin samoja. Enpähän ainakaan tympäännyt vanhoihin suosikkeihini.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Perjantai 13. ja Wanhojen tanssit

Tanssit. Ei kovinkaan laajasti käsiteltävä asia. Seitsemän tanssia kahtena näytöksenä ja that's it. Tanssien nimiä mainitakseni tässä muutama: Avaustanssi, Argentiinalainen tango, Vanha humppa ja Piirivalssi.

Jatkot. Menomatkalla juotiin ja laulettiin porukalla. Kyllä, minäkin olin aika hyvässä maisteessa. Perille päästessä olin kuitenkin sen verran selvä, että pääsin sisään Rauhanlahteen. Siellä karaokea nelisen tuntia ja sitten takas. Aika mahtavat bileet oli, vaikken paikanpäällä pisaraakaan juonut.

maanantai 2. helmikuuta 2009

On helmikuu ja minä olen laiska paska. Päivitän jopa Facebookin profiiliani ahkerammin kuin kirjoitan blogiani. kenties minun pitäisi edes angstata olevani laiska paska, ettei tämä näytä aivan kuolleelta. Oikeastaan minulla ei edes ole mitään sanottavaa.

En jaksa kirjoittaa sitä pitkää litaniaani, joten siteeraan Michael Terraccianoa:
Rock on.

tiistai 27. tammikuuta 2009

IWD ja MtG

Kahden lyhenteen orjaksihan tässä on pahasti päädytty. Icewind Dale II:ssa... pelasin sen kerran läpi helpolla tasolla ja asetin toiselle kierrokselle päälle Hearts of Fury(HoF) -modin, joka tekee jo tavallisesta hiidestäkin pahan vastuksen. Tai no, en oikeastaan pelannut sitä ihan läpi asti, kun Isairia ja Madaeta(loppuvastustajat) en edes voittanut. Importtasin vain hahmoni uuden pelin alkuun ja aloin mättää raivokkaasti hiisiä. Nyt olen ykköschapterin puolivälissä. Hyvä asia on, että HoFissa saa paljon kovempia taikaesineitä.

MtG, oi MtG, sun orjas uskollinen. Magic: the Gathering on melkein elämä. Tein tässä pari(oikeastaan neljä) oikein mehukasta vaihtoa ja saan ne laput tällä viikolla. pakkoja on enää olemassa kolme; Poltto, Elfaggro ja T2-Esper. Esperiin saan eniten tavaraa(kohta se on valmis).

Wanhat. Enää noin 2,5 viikkoa kyseiseen tapahtumaan, jonka lopulla käy heikosti, kun meidät nauretaan ulos. Menetämme kaksi olennaista oppituntia tällä viikolla, mikä jättää meille vain neljä tuntia ja kenraaliharjoituksen. Siitä tulee farssi tai minä olen erehtynyt junttilaumamme tasosta. En käytä termiä "junttilauma" loukatakseni ketään; se vain sattuu kuvaamaan Ylä-Savon ihmisiä aika hyvin. En ole varma, lasketaanko minut joukkoon.

Stay tune for the next episode...
...of the Wings of the Ruin!

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Kouluviikko alkaa taas

Jo otsikko sisältää kaiken olennaisen angstin tältä päivältä. Univaje on vain pahempi kuin viikonloppuna. Kirottu lukio, loppuisi jo! Haluan pois tästä käpylästä, haluan kaupunkiin, jossa on hyvät kulkuyhteydet toisiin kaupunkeihin, tasokas Fantasiapelit, yliopisto, jossa voin opiskella, mitä haluan, ja ihmisiä, joiden läheisyyttä oikeasti kaipaan.

Icewind Dale II edistyy. Olen chapterin IV loppupuoliskolla(käsittääkseni se loppuu, kun olen suorittanut yhden tehtävän loppuun, siihen kuluu ehkä tunti). Taidankin pelata sen nyt, kun olen kirjoittanut tämän pätkän loppuun. Paitsi, etten ehdi ihan kokonaan, kun kouluun pitäisi lähteä.

Romaanini kanssa on tapahtunut edistystä. Suunnitelma(järkyttävää, eikö?) alkaa olla kohtalaisessa kuosissa ja valmiit luonnokset on jo kahdesta ensimmäisestä luvusta.

Stay tune for the next episode of...
...the Wings of the Ruin!

tiistai 13. tammikuuta 2009

Kotipäivä

Olin kipeänä koko päivän. Vatsakipua nyt pääasiallisesti, mutta se sitten olikin aivan helvetillistä. Normijaksossa tälläinen päivän datausputki ei olisi lainkaan turmiollista, mutta menetin yhdet Wanhojen harjoitukset. Se, ja mahdollisuus, että parini tappaa minut huomenna. Olen ärsyyntynyt, hyvin ärsyyntynyt. Nyt, kun tiedätte, että olen hyvin vittuuntunut, vaihdetaan puheenaihetta.

Olen pelannut Icewind Dale II:tä lähes koko päivän. Loin uuden ryhmän ja aloitin pelaamaan alusta rehellisesti huijaamatta niitä levecappiin heti kättelyssä. Oikeastaan ihan virkistävää pelata reilusti näin välillä. Ryhmän johdossa on paladiini(paladiini, ja vain paladiini, voi käyttää pelin parasta asetta), tappelija(hakkaa kovaa ja kestää paljon), samooja(saa hyvän kahdella aseella mättäjän), munkki(kun levelcap saavutetaan, kirkkaasti hyödyllisin kaveri), varas(purkaa ansoja ja puukottaa yksittäisiä paskoja selkään) ja pappi(parantamaan ja herättämään kuolleista). Ehdin pelata prologin ja ensimmäisen osan jo kokonaan läpi ja mätän toista osaa hyvää vauhtia.

Muun päivän olenkin sitten katsonut Batman Beginsiä, mesettänyt, edistänyt romaanikäsikirjoitustani, roikkunut facebookissa ja foorumeilla sekä pelannut MArcomagea(nettipeli).

Stay tune for the next episode of...
...the Wings of the Ruin!

torstai 8. tammikuuta 2009

Omituinen maailma

Mikään ei ole pysyvää. Kuura ja Den erosivat. Minä ja Sus erosimme jo aiemmin. Maailma on seonnut ja tuntuu olevan täysin perseestä. Mikään ei ole pysyvää. Jos olet mukavasti seurustelusuhteessa, pidä kiinni. Älä päästä häntä menemään. Älä päästä irti, jos haluat pitää sen, mitä on.

Kniitti eli Kajaanimiitti alkaa osaltani jo huomenna noin kello 17:39, kun junani saavuttaa Kajaanin rautatieaseman. Theus on siellä vastatassa. Lisää porukoita tulee sitten 20:41 junalla Jyväskylän suunnalta. Uskoisin siitä tulevan mahtavaa menoa.

Stay tune for the next episode of...
...the Wings of the Ruin!




Post scriptum. All I have to say is BOKOMA.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Tuntuuko teistäkin joskus haastavalta repiä blogiinne tekstiä, kun olette koneella? Minusta tuntuu siltä juuri nyt. Yritän kuitenkin parhaani. Ok? Älkää tulko sitten minulle vineemään, jos teksti ei täytä laatuvaatimuksianne.

Kajaanimiitti 10.1. Yksi ilonaihe kaiken tämän paskan keskellä. Näillä näkymin olen menossa Kajaaniin 9. ja palaan takaisin arkeen 11. Tai no, arkeen palaan varsinaisesti vasta maanantaina, mutta kotiin jo edellisenä iltana. Suunnittelin varuskunta-version ihmissusien kylä -pelistä miittiä varten. Siitä tulee jotain niin säälittävää, ettei kukaan halua ottaa sitä uusiksi. Sen voin melkein mennä vannomaan.

Stay tune for the next boring episode of...
...the Wings of the Ruin!

maanantai 5. tammikuuta 2009

Loppiasloma

Mitä järkeä oli käydä tänään koulussa, kun huominen on loppiaspäivän vuoksi vapaapäivä. Eikä tänään ollut edes mitään järkevää ohjelmaa, joten... Perseestähän tämäkin koululaitos on. Tietotekniikan kurssi numero 4 alkoi kunnolla, samoin Wanhojen tanssien kurssi. Myös historian kertauskurssi pääsi alkuun kelvollisesti. Ylimääräinen ohjelma oli suoraansanottuna paskaa.

Mutsi aikoo paistaa munkkeja.

Sain työstettyä romaanini ensimmäisen luvun vihdoinkin kuntoon, jossa sen voi antaa esilukijoille räplättäväksi. Meni se neljännelle sivulle se kirjoittaminen. Sanoisin sen kuitenkin olevan vaivan arvoista.

Stay tune for the next episode of...
...the Wings of the Ruin!

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Year 2009, you suck!

Vuosi on vaihtunut? Mitä uutta? Ei mitään. Koulu jatkuu, ihmiset tappavat toisiaan. Lähes jokaista ihmistä vituttaa. Enemmän tai vähemmän. Itse olen vitutusasteikolla(1-10) vähintään ysissä. Uudenvuodenyö on yleensä ok, mutta sitten alkaa alamäki.

Ensimmäinen tunti vuoden ensimmäistä päivää oli lopuillaan ja ammuin serkkujeni ja pikkuserkkujeni kanssa rahaa taivaalle. Liukastuin jäisellä tiellä liukastuin ja sain ruhjeen polveeni. Ei kummoinenkaan ruhje, mutta sattui kuin helvetti seuraavan parin päivän ajan(edelleenkin, jos siihen ruhjeeseen koskee). Seuraavana yönä vedin pikkuvarpaastani tikkua pois; onnistuin, mutta puolesta varpaasta lähti nahka kokonaan. Arvatkaa vain, onko minulla hauskaa...

Stay tune for the next f*ck*ng episode of...
...the Wings of the Ruin!