maanantai 10. marraskuuta 2008

10.11.

Epic fail! Unohdin blogini kokonaan, feilasin ajankäytön kanssa NaNoWriMossa ja jouduin jättämään sen kesken. Ärsyttää vähemmästäkin. Onneksi oli Nuorisovaltuustojen liiton vuosikokous Kuopiossa. Muuten koko alkukuukausi olisi mennyt totaalisen hukkaan.

Kuopiossa käytiin meidän nuorisovaltuuston tyttöjen kanssa vähän shoppaamassa(erosin joukosta käydäkseni paikallisessa Fantsussa), itselleni tarttui mukaan jokunen MtG-kortti ja D&D Dungeon Master's screen. Lisäksi sain muutamia hyviä ystäviä, joiden kanssa vietin aikaa jopa enemmän kuin oman nuvan tyyppien. Nuva on siis lyhenne nuorisovaltuustosta. Kiuruveden nuorisovaltuusto on esimerkiksikin KiNuVa.

Fantasylakessa on taas elämää. Toivon ja teen parhaani sen eteen, että elämä säilyy(ja kasvaa) siellä mahdollisimman runsaasti. Lake Caféssakin on taas käyty ja ilmoittauduttu Theuksen uuteen susipeliin roolipelipuolella. Uskon, että, jos puheenaihetta löytyy, foorumi selviää mainiosti.