Elämä on helvettiä

Jo vain.

Osaa olla turhauttavaa tämä paska, jota joskus myös elämäksi on kuultu kutsuttavan. Miksi olen turhautunut, vaikka pintapuolin asiani näyttävät olevan hyvin? Olen kirkkovaltuuston jäsen, sain vapautuksen asevelvollisuudesta rauhan aikana ja näin ollen ehdin valmistautua hyvin yliopistohakua varten. Mikä tässä sitten on päin persettä?

Okei, kirkkovaltuuston suhteen ei ole mitään ongelmaa... ainakaan vielä. WTG minä! Luultavasti komplikaatioita alkaa tulla vastaan heti ensimmäisestä kokouksesta alkaen.

Vapautus rauhanajan asepalveluksesta taas... hitto että halusin reserviupseerikouluun. Fysiikka ei kestä niin ei kestä. Häiriö tasapainoaistissa, koordinaatiokyvyssä ja tarkkaavaisuudessa olivat ilmeisesti riittävän kovia syitä C-mieheksi siirtämiseksi. Eli takaisin inttiin ei mennä ilman sotatilaa. Harmittaako? Kyllä. Aionko märehtiä sitä loppuikäni? En. Alan olla sinut tilanteen suhteen. Siviili olen ja siviilinä pysyn.

Yliopistohakuunkin ehtisi valmistautua hyvin, muttah... Ensin uusin kolme ainetta täydentävässä ylioppilaskirjoituksessa. Lakkihan siis läjähti tuossa joulun alla(kiitos kaikille miuta muistaneille), mutta kolmen aineen arvosanat haluan kopauttaa ylöspäin. Ruotsi ei vaan oikein motivoi juuri nyt. Pitää se silti yrittää läpi saada.

Mitä vielä? Minulla ei ole tyttöystävää. Mitä helvettiä se äijä tuollaista vinee? Fakta minun persoonallisuudestani on se, että kaipaan läheisyyttä. Se, että tunnen oloni rakastetuksi ja saan rakastaa moninkertaistaa henkiset voimavarani. Nyt vain yksinkertaisesti tuntuu hyvin väsyneeltä. En kuitenkaan aio ruveta seurustelemaan merkityksetöntä suhdetta, vaan odotan kärsivällisesti oikeaa hetkeä ja ihmistä.

Toivottavasti muilla menee paremmin,
Antti Nevalainen